E. J. Lowe esittää teoksessaan Introduction to Metaphysics, että pronssinen patsas on eri esine kuin se möhkäle pronssia, josta kyseinen patsas on tehty. Tämä johtuu kuulemma siitä, että ne eivät ole samaan aikaan olemassa. Patsas alkaa olla olemassa siinä vaiheessa, kun se muotoillaan pronssimöhkäleestä. Patsaan olemassaolo voi lakata jos se esim. sulatetaan tai litistetään katujyrällä. Patsas ei siis kestä tällaista käsittelyä, mutta pronssimöhkäle taas kyllä kestää - se vain muuttaa muotoaan, mutta se ei lakkaa olemasta olemassa. Toisaalta - patsas kestää kyllä sen, että jotkut sen osista korvataan uudella pronssilla, toisin sanoen patsaalle voidaan esim. tehdä uusi käsi, joka on peräisin eri pronssimöhkäleestä. Mutta patsaan muodostava pronssimöhkäle taas ei kestä tällaista, sillä jos yksikin pronssiatomi möhkäleessä korvataan jollain muulla pronssiatomilla, alkuperäinen pronssimöhkäle lakkaa olemasta olemassa ja tilalla on uusi möhkäle, koska se ei koostu täsmälleen samoista osista kuin edellinen möhkäle. Näin ollen pronssimöhkäle ja siitä tehty patsas ovat tosiasiassa kaksi eri esinettä, jotka vain sattuvat tilapäisesti olemaan täsmälleen samassa paikassa. 

Vastaavasti vainajan ruumis on materiaalisesti sama välittömästi sekä ennen että jälkeen kuoleman, mutta se henkilö, joka oli ollut tuo ruumis, ei ole enää kuoleman jälkeen olemassa. Sen sijaan voimme kuvitella, että elämämme aikana kaikki ruumiinosamme onnistutaan korvaamaan synteettisillä osilla. Biologinen ruumis lakkaisi lopulta kokonaan olemasta olemassa, mutta persoonallinen elämä jatkuisi. Henkilö olisi edelleen sama kuin ennenkin, vaikka kaikki biologiset ruumiinosat olisi korvattu ei-biologisilla osilla. On siis periaatteessa mahdollista kuolla biologisesti, mutta säilyä silti elossa henkilönä, jonka persoonallinen historia jatkuu. Tämän estää käytännössä se, että kaikkia ihmisen tarvitsemia ruumiinosia ei osata valmistaa riittävän hyvin.