Eilen olimme illallisella chileläisessä perheessä. Osa keskustelusta käytiin englanniksi, mutta koska paikalla olivat lisäksemme kielikeskuksen johtaja ja tämän vaimo, joka myös on yliopistolla työssä, sekä kaksi englannin opettajaa ja näistä toisen aviomies, yliopistosta valmistunut hänkin, illalliskeskustelu jouduttiin käymään espanjaksi, koska läsnäolleet eivät osanneet riittävän hyvin englantia... Minulle se oli aika rasittavaa, koska sanoisin, että keskustelu liikkui tasolla "pitkälle edenneet espanjan opinnot" mutta omat taitoni ovat valitettavasti vasta alkeis- ja jatkotason välimaastossa. Rouva T pärjäili aika mukavasti ja välillä suomenteli minulle, mutta totesimme jossain vaiheessa yhteistuumin, että tässä on jotain samaa kuin Pohjanmaalla - täälläkään ei vierailta kysellä mitään. Täällä rehvastellaan ja ideoidaan, mutta toteutetaan vähemmän kuin ideoidaan. Toisaalta - vaikka minä jäin hieman tuppisuuksi, niin jäi myös kielikeskuksen johtaja, joten sanoisin, että rouva T oli neljänneksi eniten äänessä. Isäntäpariskunta jutusteli chileksi murtaen ja kielikeskusken johtaja harvakseltaan kommentoi mutisten epäselvästi hampaittensa välistä aivan käsittämätöntä espanjaa.

Tänään minulla on sitten suoritettavina pari mapuchen kielen kurssin tehtävää. Toinen on tentti, jossa kysellään mapuchen verbien finiittimuotoja indikatiivin preesensissä ja preteritissä. Toinen on sitten esitelmä aiheesta "La f'órmula en tradición oral". Joudun pitämään esitelmäni espanjaksi, koska opettajan puheiden mukaan juuri kukaan ei ymmärtäisi mitään, jos puhuisin englantia. Esitelmä on kyllä valmiina kässärinä ja powerpoint-esityksenä ja koska se käsittelee suullisen lauluperinteen siirtymistä uusille sukupolville, otan mukaan hieman tuvalaista perinnettä. Mapuchen opettaja lainasi minulle teoksen, jossa kerrotaan jugoslavialaisista laulajista, ja arvelen, että hänellä on teoria, jonka mukaan suullinen perinne siirtyy kaikkialla maailmassa samalla tavalla. Mapuchen kielen kirjakieli on kehitelty vasta jotain 30 vuotta sitten, joten kirjallisuutta ei juuri ole. Itselläni on kaksi mapuche-espanja-englanti -sanakirjaa, jotka eivät kuitenkaan ole kovin kattavia. Esitelmäni ajankohta on muutaman tunnin kuluttua, joten ei muuta kuin tulta päin!

Sanoisin, että espanja on hyvin vahva kieli täällä ja englanti heikko, koska minulta ilman muuta edellytetään opiskelemista ja esitelmöintiä espanjaksi. Englannin opiskelijat, joita opetan, ovat inglés intermedio -tasolla eli he ovat jo ylittäneet alkeistason. Se ei kyllä useimpien kohdalla paljonkaan näy kielitaidossa, koska minun espanjani on yleensä vahvempi kuin jatkotason englannin opiskelijoiden englanti. Tästä huolimatta olen laittanut heidät lukemaan Shakespearea. Itse opiskelen espanjaa mm. lukemalla Shakespearen elämäkertaa espanjaksi (kirjoitettu yli 10-vuotiaille).

Aiemmin mainitsin, että vastasin edellisen mapuchen kielen tentin esseekysymyksiin latinaksi. Latinasta puheen ollen, pidän täällä keskiviikkoisin kurssia "Introducción a latin y la cultura Romana" eli johdatus latinan kieleen ja roomalaiseen kulttuuriin. Pidän kurssin englanniksi ja välillä hieman espanjalla paikkaillen, ja mukanaolevat opiskelijat osaavat englantia kohtalaisesti. Tuntuu hieman kummalliselta, että yleensä kukaan opettaa Latinalaisessa Amerikassa latinaa englanniksi. Mutta George W. Bushia siteeraten sanoisin, että "I have not visited the Latin America because I don´t speak Latin." Minun tapauksessani eräs motiivini lähteä tänne oli juuri se, että osaan latinaa. Mutta tuo juttu Bushista on luultavasti perätön. Joka tapauksessa meneillään on kosto. Täkäläiset joutuvat nyt opiskelemaan latinaa George W. Bushin äidinkielellä.

Rouva T lisasi myohemmin (koneella, jossa ei ole skandeja):

Kun kyseessa oli illallinen, niin kerrotaan nyt vahan ruuastakin! Meidat oli kutsuttu paikalle klo 20.30, joten saattoi olettaa, etta itse ateria alkaa vasta paljon myohemmin... Samin ruuansulatushan ei tunnetusti kesta syomista myohaan illalla ja han kehittikin asiasta esiv*tutuksen jo hyvissa ajoin. Ratkaisuna torjuimme liikaa nalkaa kaymalla syomassa vahan seitseman maissa, mika oli hyva, koska ruokaa saimme eteemme todellakin vasta joskus kymmenen ja yhdentoista valilla.

Kun astuimme sisaan, kaikki muut olivat yllatykseksemme jo paikalla (heita oli ehka peloteltu tasmallisilla suomalaisilla?). Hetken ilman lampotilaa tunnusteltuamme uskalsimme riisua ulkovaatteet: usein ihmiset ovat taalla sisallakin koko ajan ulkotakit paalla, koska taloissa on niin kylma. Taalla oli kuitenkin selvasti panostettu lammitykseen: ruokailutilan seinassa olevan kaasulammittimen lisaksi paikalle oli tuotu yksi liikuteltava sahkolammitin ja alakerrassa oli lamminta varmaan vajaa parikymmenta astetta.

Esittelyjen, pusujen ja kattelyjen jalkeen meille tarjottiin aperitiivia (viinia, jonkinlaista boolia, mehua) ja pikkupurtavaa: sopaipilla -nimisia, rasvassa paistettuja, munkin tapaisia leivonnaisia avokadotahnan kera (tassa vaiheessa emantamme mainitsi harmikseni, ettei laittanut siihen chilia, koska "suomalaiset eivat syo tulista ruokaa"), suolakekseja ja tuorejuustoa. Naita natusteltiin viinilasi kourassa about tunnin verran, minka jalkeen siirryimme poytaan. Tuliaisiksi ojensimme pullon viinia ja Svängin seka Cedip Turin levyt.

Varsinainen ateria oli paistettua kalaa (sierraa ja lohta), joka oli kohtuuhyvaa joskaan ei mitenkaan erityisen ikimuistoista. Kaikki ruoka tarjottiin kylymana(!), ja se oli mita ilmeisimmin valmistettu paivaa aikaisemmin. Lisukkeina oli jarkytyksekseni varsiselleria suurina paloina (minua henk koht ei haittaisi tippaakaan, vaikka em kasvi kuolisi sukupuuttoon), potaatti-pinaattimuusia (joka oli tosi hyvaa) ja salaattia, joka sisalsi salaatinlehtia, vesikrassia - ja pienia multa- ja hiekkakokkareita. Nama syotyamme saimme eteemme niinikaan kylmat, nihkeiksi kinttaantuneet uuniomenat, jotka olisivat kylla lampimina olleet oikein herkullisia. Aterian kruunasi laimea, rusehtava litku*, jolla ei ollut ainakaan havaittavissa olevaa yhteytta eraiden paahdettujen ja jauhettujen papu-tyyppisten juttujen kanssa.

 

*) Kuten tassa on ehka tullut jo mainittua, hyva kahvi on taalla kortilla. Useimmiten kahvi kaikkialla, myos ravintoloissa, on pikakahvia: tilannetta kuvaa hyvin se, etta cafe tradicional tarkoittaa Nescafeta! Sitten on cafe de maquína, joka voi olla sellaisesta automaatista tullutta pikakahvia, tavallisella keittimella keitettya laihaa kahvia tai, jos kay tuuri, oikealla espressokoneella tehtya kahvia. Useimmiten kannattaa kuikuilla kassan taakse, nakyyko kahvikonetta. Ei-pikakahvia kutsutaan myos nimella cafe cafe, kahvi-kahvi.