Chilestä jää kivoja muistoja ja ei-niin-kivoja muistoja. Minä tulen kaipaamaan ainakin avokadoja, tuoreita hedelmiä ja hedelmämehuja, hyvää viiniä (hups, miten tulikin heti ruoka mieleen...), hyvää palvelua, ystävällisiä ihmisiä, kauniita käsitöitä ja halpoja hintoja.

Saasteita, meteliä, musiikkia täysillä joka paikassa (varsinkin Perussa), korvia riipivästi koko ajan tööttääviä ja kaasuttavia autoja, kaameita liikenneruuhkia, savuista ja saasteista hengitysilmaa, puolikuoliaaksi jäätymistä sisällä ja huonoa kahvia sen sijaan en tule ikävöimään!

Peru-puheita täytyy sen verran perua, että löysimme jälkimmäisellä vierailullamme Limasta kivemmankin puolen. Mirafloresin alueella ja ydinkeskustassa on siistimpää ja mukavampaa eikä tuntenut koko ajan olevansa silmätikku-ulkomaalainen. Tässä merenrannassa oleva puistoalue Mirafloresissa:

Muuten Perusta jäivät positiivisessa mielessä mieleen uskomattomat muinaismuistot, kauniit maisemat, lämpö (pohjoisessa), upea käsityöperinne ja halvat hinnat. (kuva Trujillon pyramideilta)

Perulainen ruoka (paitsi hedelmät) ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, mihin varmaan vaikuttaa se, että molemmat olimme vuorollamme lievässä mahataudissa... Ikävinä asioina Perusta tulee mieleen lähes kaikkialla näkyvät suuret yhteiskuntaluokkien väliset erot ja köyhyys. Myös teiden ja rakennusten huono kunto sekä ihmisten elinolot yleensäkin olivat monin paikoin järkyttäviä. Köyhyyttä emme halunneet erityisesti kuvata, joten alla lievä esimerkki Trujillon siististä, vanhasta keskustasta:

Kerjäläisiä on Perussa joka paikassa ja Chileen verrattuna heidän asemansa näyttää vielä surkeammalta. Perussa kerjuulla oli paljon naisia ja lapsia sekä varsinkin eri tavalla vammaisia tai vammautuneita ihmisiä. Chilessä taas näyttäisi siltä, että ihmiset on ajanut kadulle ensisijaisesti viina, huumeet tai niihin liittyvät ongelmat. Etelä-Chilessä kerjäläisiä ei oikeastaan edes ole, täällä Santiagossa kyllä jonkin verran.

Myös rikollisuutta tuntui Perussa olevan enemmän, esimerkiksi kaikki setelit piti väärennösten varalta tarkistaa (jopa pankeissa ja pankkiautomaateissa!), kadulta otettuihin takseihin ei voinut luottaa, kaikesta yritettiin kiskoa ulkomaalaisilta enemmän rahaa ja kusettamista piti vahdata koko ajan. Pankkeja ja hienompia kauppoja, hotelleja jne vartioivat kaikkialla luotiliivein varustautuneet aseistetut miehet, autojen ovet lukitaan visusti heti liikkeelle lähdettyä ja meille ulkkiksille hoettiin koko ajan, että olkaa varovaisia. Vaikka en ole blondi, erotuimme katukuvassa paikallisväestöstä selvästi ja meitä tuijotettiin aika lailla lähes joka paikassa (varsinkin Samin hiuksia :).Toisin sanoen Perussa tunsi itsensä erittäin helposti valkoiseksi, rikkaaksi kakkiaiseksi (näin kauniisti sanoen, tämähän on perheblogi). Vietettyämme yhden yön haisevassa, kolisevassa ja täpötäydessä bussissa, toisen ankeassa ja kylmässä hotellissa meiltä niin sanotusti karkasi mopo käsistä kuin todisteeksi tästä statuksestamme... nimittäin päädyimme kaupungin parhaaseen hotelliin (jossa saimme kyllä huoneen alle puoleen hintaan, mikä vastaa noin suomalaisen hotellin normihintaa), josta nautimmekin sitten täysin rinnoin. Ah, sitä lepoa, rauhaa, turvallisuuden tunnetta ja palvelua! :) Toisin sanoen paljastuimme länsimaisiksi kermap****eiksi, jollaisia toki olemmekin.

Hra J lisää: Perussa näkee liberalistisen yhteiskunnan vielä karmeampana kuin Suomessa. Tuloerot ovat valtavat. Latinalaisessa Amerikassa valtiot ovat yövartijavaltioita. Päivällä valtiota ei tarvita, koska raha ratkaisee kaikessa, mutta yöllä sitä tarvitaan estämään, etteivät ongelmakansalaiset menisi kahmimaan itselleen "kunnon kansalaisten" rahoja. Kunnon kansalaiset ovat hankkineet omaisuutensa "laillisin keinoin" eli onnistuneet käyttämään asemaansa hyväkseen. Laillisia keinoja Perussa yrittävät köyhätkin: mm. eräs nainen oli nukahtanut kadulle karamellitarjottimensa ylle yrittäessään hankkia laillisesti rahaa myymällä makeisia. Eräs mies esitteli amputoituja kädentynkiään. Kun näille ihmisille antaa kolikoita, he luovat surullisen katseen ja sanovat nöyrästi "Gracias, senor". Asunnottomat ovat päivällä hyvin väsyneitä ja usein hetiä näkee nukkumassa puistoissa ja kirkkojen ym. rakennusten seinustoilla. Yöllä he eivät voi nukkua, koska yöllä on turvallisempaa pysytellä valveilla, he kun eivät voi vetäytyä loistohotellien tai omistuasuntojensa suojiin. Liberalistisen yhteiskunnan uhreja?

(kuva hotellin aulasta)

Nyt Samikin on pakannut (22 kiloa) ja suuntaamme viimeiseen Chile-suihkuun ja sitten petiin. Aamulla käymme vain aamiaisella lähihotellissa (tässä hotellissa aamiainen ei kuulu hintaan ja on pikakahvia, valkoista leipää ja hilloa -tyyppinen, mutta onneksi älysimme tänään käydä viereisessä 5 tähden hotellissa aamiaisbuffetilla, joka ei edes ollut kallis (noin 5 euroa/lärvi)), pakkaamme kamamme taksiin ja lähdemme lentokentälle. Lento lähtee huomenna eli sunnuntaina puolilta päivin, olemme Madridissa joskus maanantaina päivällä ja Suomeen saavumme kolmen-neljän maissa samana iltapäivänä. Kentältä meidät noutaa Elina, ja pääsemme nauttimaan Siikajärven rauhasta (sikäli kun pysymme hereillä) yhden illan verran ennen kuin siirrymme tiistaina Sorsasaareen. Pitäkääpäs nyt peukkuja, että kone pysyy ilmassa!

Hra J lisää:

Pääsin minäkin Trujillossa pyramideille. Kierros ei ollut erityisen hyvin järjestetty, mutta paikat olivat unohtumattomat. Tässä yllä on kerros Chan Chanin pyramidista. Näitä kuvioita oli portaittain aina uusien tiilikerrosten alle kätkettyinä. Vallan vaihtuessa uudelle kuninkaalle eivät kelvanneet edeltäjiensä sarjakuvat, joten heille piti tehdä aina uusi kerros sarjakuvin. Pyramidin päällä teloitettiin uhreja, joiden verta papit sitten joivat. Ruumiit jätettin vain lojumaan pyramidin päällä olevaan teloituskuoppaan korppikotkien nokittaviksi. Lemu lienee ollut kohtalaisen mujeva kuningasperheen ja pappien kotioloissa.

Tämä yksityiskohta on kuva naamiosta, jota pääteloittaja piti kasvoillaan. Tämä on saatu selville muiden lähteisen kautta. Nämä pyramidit ovay ns. Chimu-kulttuurin aikaansaannoksia. Chimut elelivät ennen inkoja, jotka sittemmin kaappasivat chimujen alueet itselleen. Pizarro teki sitten saman kepposen inkoille.

Tämä pieni marakatti Trujillossa möi suklaata. Se raahasi perässään jotain ukkoa.

Tyynenmeren aaltoja aamuisessa Mancorassa.

Rasmus-nallen laivassa näytti olevan päivystävämässä pelkkiä pelikaaneja. Nalle oli varmaan itse kannen alla syömässä pannukakkuja.

Pelikaanit ovat komeita lintuja lähtiessään lentoon. Ensin ne ottavat nousukiidon meren pinnassa ja lehahtavat sitten siivilleen.

Limassa Mirafloresin rannan jyrkänteiden yllä liiteli liitovarjoja, mutta kyllä pelikaanit vielä voittivat nämä liitelijät lentotaidoissa.

Trujillon kauppahallissa oli punssi-kahvila, josta sai perulaista erikoisuutta eli punssia. Se sisältää hedelmämehuja hedelmänlihoineen, hunajaa, rommia, raa'an kananmunan ja mausteita. Aika jampakkaa tavaraa se oli. Rouva T:ltä se jäikin nauttimatta sen raa'an kananmunan vuoksi..

Mancoran rannan taustalla oli jyrkänne, josta alkoi matalahko vuori- tai kukkula-alue. Siellä ei kasvanut juuri mitään, joten korppikotkatkin tähyilivät merelle päin siinä toivossa, että meri tai kalastajat toisivat rantaan herkullisia raatoja tai perkeitä.

Chiclayossa rouva T kävi tutkimassa herra Sipánin hautaa Tumbas Realesissa eli kuninkaallisissa haudoissa. Ylläolevassa kuvassa on vahanukkerekonstruktio herra Sipánista. Hänen harrastuksenaan lienee ollut kultakäätyjen keräileminen omaan kaulaansa, kuten kuvasta näkyy. Herra Sipán oli Moche-kulttuurin pomoja.

Tässä on rekonstruktio siitä, mitä tutkijat näkivät, kun hauta avattiin ensimmäisen kerran. Kun uuvuttava määrä kultaa oli kerätty hra Sipánin päältä, alta paljastui lopulta hahmo, joka ei ollut milloinkaan kävellyt julkisesti, koska kultalasti painoi aina taakkana niskassa. Herra Sipánin mukana oli haudattu hänen jalkavaimonsa, kaksi palvelijaansa ja kaksi vartijaansa, ruukkutolkulla ruokaa sekä laama. Nämä oli kaiketi sentään surmattu ennen hautaamista, mutta Trujillon Chimu-pomojen mukana haudattuja vaimoja ja palvelijoita ei ollut vaivauduttu nitistämään ennen hautaamista. Mistään individualismista ei tässä yhteydessä voi puhua...

Valparaíso on kaupunki lähellä Santiagoa. Kävimme siellä ennen lähtöämme Peruun. Valparaíso on todella viehättävä kaupunki, josta löysimme ranskalaisen vuokraisännän (jonka kanssa rouva T tietenkin ryöpsähti vaahtoamaan ranskaa ja minä putosin kyydistä).

Valparaíso on Chilen tärkeä satamakaupunki, minkä kyllä huomaa erikokoisten laivojen määrästä...

...ja telakoista.

Tämä laiva on valtava rahtilaiva, jonka ohitse menimme pikkuruisella purrella (kiertoajelu satama-alueella maksoi pari euroa):

Valparaísossa on ns. ascensoreja eli kukkulalle kiipeämistä helpottamaan tarkoitettuja rinnehissejä, joiden korkeus vaihtelee 50 ja 120 m:n välillä (muistaakseni). Kaupunki on rakennettu jyrkille rinteille, ja hissit ovat ainoa tapa säästyä satojen kapeiden portaikkojen kiipeämiseltä. Rouva T huusi kauhuissaan aina hissin lähtiessä liikkeelle, mutta selvisi kuitenkin joka kerta perille pyörtymättä. Joitakin videoitakin on näistä hisseistä on otettu (kiljunnalla höystettyinä). 

Nyt olemme siis jättäneet Mancoran ja siirtyneet Chiclayoon. Anna mainitsi muuten olevansa jälleen kipeänä Temucossa ja hänen vuokraemäntänsä pitää häntä kuulemma yhä kylmissä tiloissa. Toivottavasti jättämämme makuupussi ja lämpöpullo tuovat helpotusta. Rouva T on myös sairaana, vatsavaivoja jo pari päivää. Enää siis vain allekirjoittanut on tolpillaan, ja toivotaan, ettei Chiclayon bussissa matkustaneen vierustoverimme (sika?-)flunssa tarttunut kumpaankaan meistä. Chiclayossa kävimme läpi muutaman majapaikan ja päädyimme tietenkin kaupungin kalleimpaan (?) paikkaan... Aloitimme 40 solen (n. 13 dollaria eli n. 10 euroa / yö) hosteleista, mutta saadaksemme riittävän mukavat tilat ja toimivan nettiyhteyden joudumme pulittamaan melkein 5-kertaisen hinnan (Tampereella Omena-hotelli on samassa hintaluokassa, tosin siellä on huonompi palvelu). Chiclayossa on museo ja arkeologisia kohteita, joita lähdemme tutkimaan, kunhan rouva T herää.

Rouva T lisää: ...nämä hyvät uutiset olivat sikäli ennenaikaisia, että nyt hra J makaa tuossa vieressä suhteellisen voipuneena vierailtuaan vessassa useaan kertaan... Mahtaako tämä liittyä Samin tämän päiväiseen lounaaseen...

[Hra J: tässä oli aikaisemmin kuva rapulounaastani, mutta jouduin poistamaan kuvan, koska kuvan näkeminen aiheuttaa minulle pahoinvointia.]

...vai onko kyseessä tartunta meikäläiseltä? Sasse. Itselläni on kyllä jo huomattavasti parempi olo. Toivoa sopii, että olemme huomenissa molemmat kunnossa ja pääsemme reippaana tutkimaan Sipánin hautaa!

Lima ei todellakaan houkutellut. Se on surkeuden perikuva, jolla on kaikki suurkaupungin huonot puolet mutta ei yhtään hyvää (ainakaan mieleen ei tule heti mitään tai sitten emme vain onnistuneet näkemään niitä...).

Olimme Limassa vain niin kauan kuin kesti saada bussiliput mahdollisimman kauas sieltä (eli joitakin tunteja).

Nyt olemme Mancorassa, joka on kuin Perun Teneriffa, mutta on tuo Tyynimeri kyllä aika mahtava, aallot parimetrisiä. Ja lämmintä rittää, päivälämpötila liikkuu kolmenkympin yläpuolella ja öisinkin parissakymmenissä. Lämmin ilma Temucon talven jälkeen tuntuu kyllä i h a n a l t a !

Eläimiä ja kasveja on täällä joka lähtöön ja maisema kaikin puolin erilainen kuin Limassa, puhumattakaan Etelä-Chilestä...

Tänään tuli rantaan sellaisia aaltoja, että ne ulottuivat rantakahviloiden lattialle. Ne, joilla ei ollut yläterassia, menettivät asiakkaansa ja kaikki pöydät, aurinkovarjot jne juoksutettiin pikapikaa pois rannan tuntumasta.

Yleensä letkeän hidas palvelu muuttui salamannopeasti ripeäksi, kun kahviloiden omistajat lappoivat hiekkaa valleiksi tilojensa suojaksi... Surffarit lentelivät aalloissa kuin korkit ja jopa iso osa aallonmurtajista sortui alas (alla taisi olla vain pehmeää hiekkaa).

Näin isot aallot eivät kuulemma ole normaaleja, mutta Máncoraan odotetaan nyt 25. päivä jonkinlaista hyökyaaltoa, ehkä nämä enteilivät jo sitä... meille kyllä tuli lähinnä tsunami mieleen ja vähän hirvitti aaltojen voima ja hurja pauhu, joka kuului kauas rannasta.

Tänä yönä lähdemme hieman etelämpään Chiclayoon (sen melkein sekoittaa chocloon, cevicheen ja chirimoyaan, jotka ovat maissi, suolakala-alkupala ja etelän hedelmä tässä järjestyksessä). Sieltä suuntaamme sitten Trujilloon, josta edelleen lennämme Räkään (siis Limaan). Siellä käymme hieman shoppailemassa sikäli kuin ylipäätään uskallamme mennä sen kaaoksen keskelle, sitten lento Santiagoon, jossa pari päivää.

Täytyy sanoa, että Santiago on todella viehättävä kaupunki verrattuna Limaan. Lima on samanlainen kuin Temuco eli sekava ja huonosti suunniteltu keskusta, joka on ruuhkainen, meluisa ja saastunut. Lima kaiken lisäksi on kukkuloiden keskellä, joten savusumu pääsee täyttämään ihmisten hengityselimet (kuten hiekka, joka tunkeutui Lisellen ja Todimirin hengityselimiin eräässä Iita Turkan novellissa).

Santiagossa taas on viehättäviä kävelykatuja ja rauhallisia kahviloita kaukana katujen ruuhkista, metelistä ja saasteista. Ja liikenne on muutenkin siellä monin paikoin siedettävää, kun taas Limassa ja Temucossa ja monessa muussakin paikassa on jo todettu, että liikenne muodostaa ns. lattariruuhkan, jossa on tööttääviä busseja, takseja ja autoja sikin sokin, pakokaasua, kiljuvia ihmisiä ja ärjyviä bussien ja rekkojen moottoreita jne. (melutaso peittoaa kaksikin rock-konserttia). Ihmiset tunkevat kadulla syliin, eivätkä väistä yhtään, joten ruuhkissa käveleminen on todella vaivalloista, kun ei meinaa päästä eteenpäin. LIsäksi liikennevalot eivät aina toimi ja vaikka toimisivatkin, ihmiset eivät juurikaan piittaa niistä.

Mutta ei täällä kaikki päin mäntyä ole! Täältä saa paitsi ihania hedelmiä ja niistä tehtyjä mehuja, myös paikallista tuotetta nimeltä Inca-cola. Suhtauduimme kirkkaankeltaiseen limsaan ensin hyvin suurella varauksella, mutta kun lopulta uskaltauduimme maistamaan sitä, totesimme, että kyseessä on naamioitu päärynälimppari!

Tänään kävimme merellä ja näimme delfiinejä, pelikaaneja, fregattilintuja ja suulia kalastelemassa isoista kalaparvista. Sukeltamaan ei uskaltanut mennä, koska meri oli alkanut muuttua aika rajuksi.

Tässä Samin kuvaamalla videolla hurja lintuparvi ottaa osansa delfiinien pintaan nostattamista kaloista, jossain puolenvälin jälkeen itse delfiinitkin näyttäytyvät aivan veneen vieressä. Urheiluselostajatyyppinen miesääni on perulainen arkkitehti, joka oli perheineen samalla veneajelulla :)

Chilen entinen ja edesmennyt diktaattori Augusto Pinochet ei ole näyttäytynyt paitsi
jättämällä salamyhkäisesti nimikirjoituksensa käytyään Temucon Universidad de la
Fronteran käymälässä keventämässä oloaan.



Jonglöörejä esiintyy usein kaduilla temppuilemassa liikennevaloissa
seisoville autoille. Rouva T tosin kutsuu heitä poliittisen epäkorrektisti "ulkomaanpelleiksi".

Patsaan työ on vaativampaa kuin luulisi. Kokeilkaapa itse, onko helppoa
seistä yhdessä asennossa tuntitolkulla.

Chilessä miehet nähtävästi siivilöidään. Mihinköhän kaikki kuona mahdetaan lähettää...

Temucon laidalla kulkee pyörätie, joka on rakennettu entisen rautatien tilalle. Pyörätie halkoo köyhää aluetta, jossa ihmiset kuitenkin pitävät iloisista väreistä, kuten allaolevan kuvan keltaisesta talosta voi päätellä. Pyörätietä on oikein mukava kulkea - sen avulla pääsee yliopistolta keskustaan välttäen ruuhkat ja pakokaasut lukuunottamatta Avenida Caupolicánia, joka katkaisee pyörätien ilkeästi - ja tietenkään liikennevalot eivät toimi pyörätien kohdalla, joten siitä kohtaa saa mennä ylitse henkensä kaupalla.

Tässä pari kuvaa pikkuruisesta kaupasta pyörätien varrelta.

Temucossakin on ratsupoliiseja. Otettuani kuvan tästä poliisista, tulin vahingossa
rikkoneeksi poliisiaseman rapun, josta irtosi yksi kivi kompastuttuani siihen. Poliisit
nauroivat raikuvasti. Onneksi eivät sentään sakottaneet.

Kävimme vielä uudelleen Nielol-kukkulalla, jonne tällä kertaa maksoimme pääsymaksunkin. Ulkomaalaisilta peritään suurempi summa kuin paikallisilta. Yritin vängätä, että se kai koskee vain niitä ulkomaalaisia, jotka eivät puhu espanjaa, mutta ei auttanut - espanjassani oli kai liikaa latinaa seassa.

Tämä kuva todistaa, että Chilessäkin lajitellaan jätteitä, vaikka sellaisesta ei missään ole näkynyt viitteitä. Nämä jäteastiat olivat Nielol-kukkulalle
johtavan portin ja vartiorakennuksen vieressä.

KARUselli Nielol-kukkulalla.

Nielolilla kasvaa Chilen kansalliskukkaa copihueta
valkoisena ja punaisena muunnoksena.

Minibusseja sanotaan täällä oikeastaan mikroiksi, mutta on niille osuvampikin nimi...

Tämä hieno leipomobussi on myytävänä. Huomaa kupolihiippaiset kamiinanpiiput bussin katolla.

Tässä näette allekirjoittaneen uudet jalkineet. Suutari teki ne ihan tilaustyönä.
Kannuksilla voi rullaluistella, ellei osaa ratsastaa.

Kävimme myös vartin automatkan päässä Nieblassa Tyynen meren rannalla, jossa sään suosiessa käppäilimme pitkään hiekkarannalla ja rantakallioilla. Edellisellä Valdivian reissullamme ihmettelemiemme piurienkin arvoitus ratkesi rantareissullamme: löysimme rannalta ensin tällaisen:

...ja sitten tällaisen, jonka joku oli halkaissut ja poiminut "hedelmät" itselleen:

Lopuksi yhytimme rannalta veitsi kädessä kulkevan alkuasukkaan, joka kaivoi repustaan näytille tuoreen tapauksen:

(Täytyy kyllä myöntää, että ei tässä varsinaisesti ruokahalu herännyt, vaikka ateria olisi taatusti ollut tuore...)

Matkaseuranamme oli tällä kertaa maanaisemme Anna, joka on myös Temucossa CIMOn harjoittelussa. Anna on tosin lähdössä kotiin hieman ennenaikaisesti sairastettuaan juuri mm. pahamaineisen H1N1-influenssan :-(.

Tällä viikolla olemme muutenkin koettaneet saada Temucosta "irti" vielä sen, mitä emme ole ehtineet nähdä tai kokea. Lauantaina kävimme paikallisessa kalaravintolassa nauttimassa merenherkkuja:

Ensin söimme alkuruoaksi ruukullisen erilaisia mereneläviä kypsennettyinä (nälkä oli siinä vaiheessa sen verran kova että ei tullut räpättyä kuvaa). Sen jälkeen vuorossa oli salaatti:

Salaatin kanssa tarjottiin luonnollisesti leipää ja pebreä eli tomaatti-sipuli-öljy-chiliseosta (jota tässä kuvassa tosin on jostain syystä jäljellä aika vähän):

Tästä Surtida de delicias del mar -annoksestani olisi riittänyt hyvin kahdelle...

...mutta Sami tilasi kuitenkin tarjoilijan yllytyksestä annoksen loco-nimisiä kotiloita, joita kasvaa Chilen rantavesissä. Nämä elikot eivät olleetkaan mitään pikkuetanoita!

Locoja oli kehuttu monessa paikassa ja niitä pidetään Chilen erikoisuutena. Ne elävät Tyynen meren rantavesissä aina 40m syvyyteen saakka, ja syövät ruoakseen mm. näitä picorocoja (siis hyvin pieniä tällaisia), joita minun annoksessanikin oli, ja joita olemme kerran kotona itsekin valmistaneet:

Locojen keräämistä on kuulemma nykyisin rajoitettu, koska laji alkaa olla harvinaistumassa, eivätkä ravintolatkaan saa ostaa niitä muilta kuin tietyiltä kerääjiltä.

Muita kuulumisia: Täällä on ollut muutamana yönä SAIRAAN KYLMÄ! Olemme lisäksi pakanneet osan tavaroista jo Suomeen lähetettäväksi, ja koska näiden tavaroiden joukossa on mm. se ihana untuvapeitto, olemme joutuneet nukkumaan makuupusseissa, koska asunnon muutamat peitot eivät paljoa lämmitä, kun lämpöasteita on vain muutama. Tässä kuva viime viikon aamu-uniltani:

Onneksi uutiset Suomen raekuuroista ovat hieman lohduttaneet vilpoisina aamuina :-).

Olemme me siis välillä kotonakin kokkailleet, vaikka halvat ravintolahinnat ja keittiön jääkaappilämpötila kieltämättä ovat kyökkitouhuja vähän rajoittaneetkin.

Mikäli ette aiemmin kiinnittäneet asiaan huomiota, olemme siis nyt viimeistä viikkoa Temucossa. Suomeen palaamme kuitenkin vasta elokuun alussa, ja odottanettekin jännityksellä, minne nokkamme suuntautuu, kun torstaina siirrymme täältä pohjoiseen (ja siis lämpimämpään)... :-) :-) Stay tuned!!

Rautatieaseman lähellä Temucossa on merkillinen kupolikattoinen talo.

Kiskobusseja rautatiesaemalla, huomaa oranssi pikkulättähattu.

Temucon asemaa

Tällä kiskobussilla lähdimme matkaan. Tunnelma oli mukava, kun matkaan ei liittynyt
muuta turistisuutta kuin se, että me olimme ainoat ulkomaalaiset.

Tätä siltaa pitkin junamme puksutteli (rouva T:n peittäessä kauhuissaan silmänsä). Kuvan sillasta olimme ottaneet aikaisemmin pohjoiseen menevästä bussista, joka kulki rautatien läheltä menevää tietä.

Tältä näytti junan ikkunasta, kun ylitimme siltaa. Takana näkyy tie,
jolta ylläoleva kuva on otettu.

Temucon ympäristön maisemat tuovat välillä kummasti mieleen Siperian.

Victorian rautatieasemalla on sunnuntaiaamuisin hiljaista.

Myös victorialaisilla on värisilmää.

Täältä kai hankitaan uusimmat pipomallit?

Victorian pääkatu ei ole kovin vilkas.

Victoria on hiljainen paikka, muttei siellä tylsän näköistä ole!

Fruteria "Raquelita" on erikoistunut paratiisin tuotteisiin...

...Raquelitan valikoimassa siis on mm. rintaliivejä ja kaalinpäitä.

Taivaansininen aita hälventää kummasti ankeuden.

Yksi Victorian kirkoista.

Jostain syystä naisten pääsyä kirkkoon on rajoitettu, sillä vaikka Jeesus on sisällä,
Neitsyt Maria joutuu ottamaan asiakkaansa vastaan pihalla..

"Kiitti, neitsykäinen!"
(alempaa blogista voi tarkistaa, mita "hacer el favor" tarkoittaa...)

Kirkon seinänraossa oli kirje Jumalalle, joka ilmeisesti oli jättänyt
sen sinne, kun kirjoittaja ei ollut keksinyt muuta sanottavaa kuin "Aamen."

Punainen, keltainen ja oranssi ovat Victorian katukuvan päävärit.

Puutarhaa voi pitää olohuoneessakin.

Victoriassa kuten muuallakin Chilessä on tavallista, että hormin lämpöä
varaava osa on sijoitettu talon ulkoseinään.

Kamiinat ovat kaasulämmittimien ohella tavallisin lämmitysmenetelmä...

...mutta näissä taloissa lämpö käy sisällä vain piipahtamassa.

Juna saapui Victoriaan klo 11 ja lähti takaisin kohti Temucoa klo 11.30. Emme lähteneet samalla junalla takaisin, koska halusimme ehtiä katsastaa kaupunkia vähän. Varsin pian saimme todeta, että se puoli tuntia olisi riittänyt vallan hyvin. Seuraava juna lähti vasta klo 18, mitä ennen tulimme posituneeksi kohti etelää bussilla... Vaikka Victoria oli hiljainen ja melko autiokin pikkukaupunki, ilma siellä oli kuitenkin Temucoon verrattuna miellyttävän raikasta.

Maisemat olivat sateesta huolimatta hienot, mutta saimme niiden upeudesta kyllä paljon paremman käsityksen, kun palasimme Chileen tiistaina ns. hyvän sään aikana... Tämän tutun värisen lipun kuvasin mennessä Argentiinan rajalla odotellessamme...

... ja kun tiistaina aamulla heräsimme bussin pysähtyessä samalle raja-asemalle (bussi lähti San Martinista, jossa yövyimme, klo 6 aamulla ja nukuimme parin tunnin matkan rajalle saakka), jouduimme hieman hieraisemaan silmiämme: täsmälleen lipun takana oli pienoinen maanpinnan epäsäännöllisyys, jota emme lauantaina pilvien takaa nähneet lainkaan!

Sää selkeni Argentiinan puolella, ja saimme vihdoin omin silmin nähdä, millainen on se kuuluisa Argentiinan pusta, josta Olavi Virta niin suloisesti laulaa:

Matkakohteemme oli olosuhteuden pakosta (ajan puute sekä matkaan itseensä että sen valmisteluun liittyen) pieni, lähinnä turismilla elävä kaupunki nimeltä San Martin de los Andes. Kaupunki oli toki kaunis ja maisemat upeat - se sijaitsee vuorten välissä upean järven rannalla- , mutta muistutti liikaa sveitsiläistä hiihtokeskusta... (jollaisessa en tosin ole koskaan käynyt). Joka paikassa oli hirveän siistiä, palvelu pelasi ja hinnat olivat halvat, mutta jotenkin tuntui siltä, että olemme jossain ihmeen kulisseissa. Tunnetta korosti outo ilmiö: monessa paikassa osattiin englantia! Täytyy kyllä myöntää, että muutaman kerran turvauduimmekin englantiin, sen verran outoa oli paikallisten espanjan ääntäminen Chileen verrattuna (vaikka kuulemma chileläiset ovatkin niitä, jotka puhuvat oudosti ja "muuttavat kaikki sanat"..).

Emme harrastaneet joka paikassa mainostettua talviurheilua, (vaikka mielessäni kävi koettaa laskettelua, olisihan se ollut hienoa sanoa, etten ole koskaan lasketellut paitsi Andeilla) emmekä muitakaan extremesuorituksia siitä huolimatta että jos minkälaista ekskursiota olisi ollut tarjolla. Jotenkin totaalituristina oleminen ei yhtään houkutellut, vaikka tietenkin turisteja olimmekin.

Keskityimme sen sijaan maltilliseen patikointiin lähivuorella, pienimuotoiseen shoppailuun ja lepäilyyn: hotellissamme oli nimittäin "suomalainen sauna" ja varasimme itsellemme noin kymmenellä eurolla koko sauna-poreallasosaston :-). Saunasta voi sanoa, että jos siinä olisi ollut kunnon kiuas, se olisi ollut hyvinkin kelvollinen... ja toisaalta huonompia saunoja olen kohdannut Suomessakin. Hauskana yksityiskohtana kerrottakoon, että löylyämpäri oli ruuvattu kiinni saunan seinään (kysyttäessä meille selitettiin syyksi tähän "ettei se kaadu" (???!!) - härregud, millainen katastrofi löylyämpärin kaatuminen olisikaan ollut!!!), joten veden saaminen siihen oli hieman haasteellista. Löylykauha oli lusikan kokoinen ja veden siirtäminen viereisestä suihkutilasta ämpäriin sen avulla olisi ollut aika työlästä. Tämän tajutessamme olimme jo Aatamin/Eevan asussa, emmekä viitsineet lähteä respaan pyytämään isompaa astiaa, joten tyhjensimme porealtaan reunalla ruusunlehtiä sisältäneen koristemaljan vesiastiaksi :-).

Sääkään ei varsinaisesti houkutellut suuriin ulkoilmasuorituksiin, taivaalta nimittäin räpsi suht tasaisesti vettä joka päivä, paitsi tietenkin lähtöaamuna. Patikkaretkemme taisikin olla ainoa aika, jolloin ei juuri satanut, minkä panimme kiitollisina merkille. Tässä maisema vuoren päältä:

Syöminen San Martinissa osoittautui hieman haasteelliseksi, koska ruokailuaikataulumme ei ollut kovinkaan yhteensopiva paikallisten tapojen kanssa. Suurin osa ravintoloista aukesi vasta iltayhdeksältä, jolloin varsinkaan hra J ei enää halua syödä mitään. Lounasaikaan keskipäivälläkin ruokapaikkaa oli vaikea löytää, ellei halunnut tyytyä pikaruokatyyppiseen appeeseen. Yhtenä päivänä onnistuimme kuitenkin yhyttämään iltapäivällä hyvän, auki olevan ravintolan, jossa valintamme taisi hieman hämmästyttää henkilökuntaa: minä päätin nimittäin maistaa puhvelia (jonka kerrottiin olleen ns vapaa ja onnellinen puhveli), kun taas hra J söi tapansa mukaan salaattia.

Puhveliannos oli kuitenkin niin valtava, että aikamoinen osa sitä siirtyi myös mainitun herrahenkilön suumalon kautta ruoansulatuselimistöön... tuota lihaa oli nimittäin tuossa varmaan lähemmäs kilo! (eikä se nyt edes niin erityisen hyvää ollut)

Vielä muutama kuva paluumatkalta. Ensin Temucon alueen eli Araucanían nimikkopuu, joita vuorilla näkyi paljonkin, mutta joka on ilmeisesti muualla hyvin harvinainen. Nämä ovat kyllä komeita ilmestyksiä ja isoimmat niistä todella suuria!

Sitten alkuperäisasukas, jonka kohdatessamme päässä alkoi heti soida spagettiwestern-tunnari :-):

Ja ne maisemat on tosiaan aika uskomattomia. Suurimman osan ajasta köröttelimme ja mutkittelimme tietenkin laaksoissa, mutta aina silloin tällöin näkyi muutakin kun vuoren seinämää:

Vielä pieni lisäys liittyen edelliseen kirjoitukseen: Sami sai siinä mainitusta mapudungunin kurssista koko ryhmän parhaan arvosanan!!! Näin sitä näköjään suomalainen humanisti pärjää, vaikka vastaa tentissä latinaksi :-).